Tänään oli taas normipäivä opiskelijan elämässä. Ensin pelästytään kuoliaaksi herätyskellon huutoa ja sen jälkeen unelmoi siitä, että voisi jäädä lämpimän peiton alle, vielä ainakin puoleksi tunniksi. No kyllä se koulupäivä vielä menettelee, jos saa sen kupillisen kahvia tuntien välissä. Koulupäivän jälkeen alkaa taas murehtia sitä, että miten jaksaa kantaa kaikkien aineiden koulukirjat himaan. Laahustaminen bussipysäkiltä kotiin tuntuu raskaammalta kuin mikään muu. Kylmä tunkeutuu takin sisään, laukku tuntuu painavan ainakin 20 kiloa liikaa ja sitä jaksaa kotiin asti vain ajattelemalla, että sitten saisi lösähtää sohvalle ja avata telkkarin. Mutta kun sinne kotiin pääsee, niin ei ainakaan saa avata telkkaria, tai edes lösähtää pehmeälle sohvalle, vaan pitää alkaa väsätä niitä iänikuisia kotithtäviä. Siinä ei hetkeen lopu ainakaan tekeminen. Minä olen ainakin jo syysmasennuksen partaalla! Lopulta saan vihdoinkin hengähtää, ja pitää pienen lepohetken katsomalla salkkareita. Voimia kaikille! Koettakaa kestää syksyn pimeyttä ja synkkyyttä ilman niitä syysmasennuksia!