Lainaa.com

Yleinen

Syksyä

02.11.2011, irishcoffee

Syysmasennus päällä. Kaikki on niin synkkää ja pimeetä. Aamulla herätessä on pimeä, ja kun tulee kotiin, on pimeä. Se kaikkein valoisin aika päivästä tuhlataan sisällä istumiseen oppikirjojen ääressä. Minkä takia juuri näin? Miksei voisi istua niiden typerien opppikirjojen ääressä, kun  on pimeää ja voisi olla kotona silloin kun on valoisaa. Silloin voisi jopa hrkita ulkona olemista sen sijaan, että istuisi sohvannurkassa käpertyneenä peittoon. On vaan niin synkkä olo koko ajan. Aurinko saa minut pysymään virkeänä. Kaamosaikaan olen aivan rättipoikki ja juon litran kahvia, että pysyisin edes pystyssä.  Mä niin muutan joskus jonnekki päiväntasaajalle jossa on valosaa. Tänään kuitenkin sain valonpilkahduksia elämääni, kun kävin hieman shoppailemassa. Ihanaa vaihtelua elämään, kun saa hieman irtautua arkirutiineista. Silloin, kun tuntuu, että elämä on ihan syvältä, pitää vain jaksaa. Jaksaa odottaa, että vihdoin tapahtuisi jotain. Odottaminen tässä on sitä kaikkein vaikeinta. Sitä kun ei koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Ehkä jotain ihanaa? Tai sitten jotain joka masentaa vielä enemmän? Se nähdään huomenna! Kun vain malttaisi odottaa…


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *